Ostin sitten mustat kengät...

Varpusen viime aikojen sattumukset ja hajatelmat:

-Tiistaiaamuna hain keittiöstä teetä ja astuin alumiinitikun (peräisin alumiinilevystä) päälle. Vielä parinkin tunnin päästä roikale nökötti liikkumattomana jalanpohjassa, joten seurauksena vierailin Pulssissa, jossa kiusankappale vihdoin saatiin venkslattua ulos puudutuspiikin autuudesta nauttien. Kyllä se piikki kuulemma oli iloiset 1,5 cm päkiään uponnut. Ai että tekikö kipeää? Ei toki. Muuten vaan nieleskelin ärräpäitä. Nyt tiedän muuten mitä tarkoitetaan sanonnalla "piikki lihassa".

-Olen syönyt kolmena peräkkäisenä päivänä suurella riemulla kasvissosekeittoa. Syksy on tosiaan tullut.


-Eräänä päivä totesin tarvitsevani mustat klassiset avokkaat. Tänään ostin konjakinruskeat remmiavokkaat. Omistamieni konjakinruskeiden asusteiden lukumäärä on... pyöreä nolla. Logiikan riemuvoitto. Mutta ne oli tosi edulliset. Ja hyvät jalassa. Ja kivat farkkujen kanssa. Ja ehkä hiukan liian isot, mutta päkiäpohjallisten kanssa juuri sopivat. Noita nappeja en kyllä fanita, mutta voihan olla että repäisen ne veks ja laitan jotain kivempaa tilalle.



-Olen viime päivinä myös inventoinut vaatekomeroani. Roskikseen lensi peräti kuusi, siis KUUSI paria kenkiä. Miksi ihmeessä olen säilyttänyt rikkinäisiä, rumia ja kuluneita popoja? No kun niihin liittyy niin ihania muistoja. Yhdet oli jalassa kesäisessä rankkasateessa ja toisissa olen kuluttanut tanssilattiaa sinä iltana, kun tapasin poikaystäväni. Mutta niinhän se on, että materia on katoavaista, muistot eivät.

-Muistutan vielä sunnuntaina 29.8. Turun Sirkkalankatu 24:n sisäpihalla pidettävästä Ruusukirpparista, jonne minäkin olen tulossa myymään. Seuraavana missiona olisikin käydä läpi läjä kirppistuomion saamaa tavaraa.

0

Annoin periksi syksylle

Jotkut aloittivat sen jo heinäkuun lopussa. Valitettiin helteistä, liian yksinkertaisesta kesäpukeutumisesta ja hikoilusta. Odotettiin kumpparikelejä ja kirpakoita aamuja, jotta saataisiin kiskoa niskaan ne ah, niin ihanat neuletakit. Pipot, huivit ja saappaat. Sateenvarjot ja pitkähihaiset mekot. Tunnelmalliset myrskyt, sateenropina peltikatoilla ja hämärtyvät illat. Tässä vaiheessa allekirjoittanut olisi mieluusti ottanut asiakseen muistuttaa arvon kanssabloggareita totuudesta. Hämärtyvät illat ovat todella viehättäviä ulkona liikkumisen kannalta, kun saa heiluttaa heijastinta sydän kurkussa ja käyttää pöllöilevää koiraa pimeässä iltapissalla. Ja kukaan ei sitten saa valittaa, kun aamulla töihin mentäessä on pimeää ja illalla töistä palatessa on, noh, ihan yhtä pimeää. Sehän on vain tunnelmallista. Samoin omaa syysromantiikkaansa tarjoavat myöskin myrskyjen katkomat sähkölinjat ja juuri blogipäivityksen aikaan iskenyt sähkökatko. Ja sitä sateen rummutusta on varmaan mukava kuunnella, ellei sattumoisin seiso odottamassa bussia ilman sateensuojaa. Ja kerrospukeutuminenkin on varmaan tosi kivaa, kunnes tajuaa että asu on täynnä keskenään riiteleviä sävyjä ja leikkauksia. Ja ne sukkahousut, hyiiii! Mielessäni olen huutanut moneen kertaan kesän puolesta. Ei vielä, rakkaat ystävät, ei vielä haudata tätä kesää! Olen lisäksi sataprosenttisen varma, että ensi toukokuussa nämä edellä mainitut syksyä haikailevat hätähousut huokailevat kesän perään. Mutta niinhän se menee. Ikinä ei olla tyytyväisiä siihen mitä on.



Minä olen nauttinut tästä hellekesästä. Pukeutuminen on ollut ihanan rentoa, stressitöntä ja simppeliä. Kunhan aamulla päättää minkä shortsi-toppi -kombon vetäisee niskaansa ja siinä se. Tai jos hengaa koko päivän kotona, niin miksi edes nähdä sitä vaivaa? Alusvaatteet ja that's it. Tuuletin on hyrrännyt ja sälekaihtimia ei ole aukaistu ennen kuin aurinko on painunut sopivan alas. En valita. Tämä kesä on ollut ihana.

Epätoivoisimmankin optimistin on kuitenkin nöyrryttävä joskus. Muistin juuri omistavani kaksi kivaa tekonahkatakkia ja ne ihanat ylipolvensaappaat. Ja mullahan on se ihana lämpöinen talvitakki, jossa seikkailin koko viime talven. Ja viime kuussa ostin sen pitkähihaisen mekon, jota en ole vieläkään lämpimien säiden takia päässyt käyttämään. Ja sitten mulla on myös se uusi pipo!

Tänään taisin sitten lyödä ensimmäisen naulan rakkaan kesäni arkkuun. Löysin vihreän huopalehden ja päätin tehdä siitä rintakorun. Syksy on siis todella tulossa. Nyt kun voin hyväksyä tämän ikävän faktan, on aika muistaa syksyn positiivisia puolia. Opiskelut pääsevät taas etenemään ja olen askeleen lähempänä gradua. Pääsen juhlimaan syntymäpäiviäni ja ihailemaan läheisen kerrostalon seinään ilmestyvää taideteosta, kun köynnöksen lehdet muuttuvat upean syvänpunaisiksi. Voin taas aloittaa liikuntaharrastuksia ja unohtaa ne sitten ensimmäisen syysflunssan tai deadlinen painaessa päälle. Voin myös testata onko pimeä vuodenaika valoisampi blondina ja näen ekaa kertaa, miltä ikkunani ulkopuolella näyttää syysaikaan.

Niin, enhän minä nyt tietenkään syksyä vihaa. Olen itseasiassa aina pitänyt syksystä. (Ehkä tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että olen syntynyt syksyllä.) Kuluneeseen kesään nyt vain liittyy niin paljon ihania muistoja, etten haluaisi päästää siitä irti. Eikä vielä ihan tarvitsekaan. Olen kuitenkin henkisesti valmis syksyyn... sitten kun se joskus saapuu.

2

Kun minä raitapaidan ostin...

Pari viikkoa sitten tarvitsin vähän lisätäytettä Henkkamaukan postimyyntiostoksiini ja klikkailin hetken mielijohteesta koriin pinkkiraidallisen pitkän T-paidan. En ole koskaan välittänyt raidoista ja viimeksi omistin raitapaidan ala-asteella. Raidat ovat ihan kivoja... muiden päällä. Ja sitä paitsi niiden mukana kulkee epäilyttävästi sailor-tyylin tunkkainen kalanhaju. Mutta tämä paita oli pinkkiraidallinen. Sellainen "ihan kiva". Sopii vaikka töihin. Kyllä te tiedätte.


Kuva: H&M

Usein ne ihan kivat paidat on niitä petollisimpia ja tämäkin herttainen yksilö oli vaarallisen fiksaation saastuttama: Mä haluan raitoja.


Raitatoppi: Vero Moda


Lauantaina olin viattomana shoppailemassa ja löysin itseni sovituskopista yhden raitamekon ja toisen raitapaidan kanssa. Molemmat jäivät onneksi rekkiin. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tänään oli tarkoitus käydä apteekissa, mutta jostain syystä lähdin kaupungilta loppujen lopuksi kahden raitakoltun kanssa. Siis mitä tapahtui? Kevät? Siitepölyallergian ennakko-oireita? Merikaipuu, jäät lähtee? Varhainen auringonpistos? En tiedä, mutta toivon, että tämä raitavinksahdus pysyy kohtuuden rajoissa. Kolme raidallista vaatetta kahden viikon sisällä on ihan maksimi. Ehkä...


Raitapaita: Vila


Onko muiden kohdalle sattunut kuosi- tai värifiksaatioita?

4

Bom bom

En juurikaan fanita Euroviisuja ja olen erittäin huono muistamaan eri maiden esiintyjiä ja biisejä. Eilen esikatseluissa tämän tulevan mediatutkijan silmän vangitsi tarttuva poprenkutus, jonka sivuun on väsätty verkkokalvot räjäyttävä musiikkivideo.



Kyllä vaan. Ukraina on todellakin mennyt melko pitkälle tänä vuonna. Svetlana Loboda ei todellakaan pelkää keikistellä kameran edessä ja äänikin on kieltämättä persoonallinen. Kun soppaan lisätään vielä joukko puolialastomia tanssijoita useissa eri lavasteissa ja maustetaan pari minuuttia kestävä pätkä tykittävällä leikkauksella, on tämän vuoden ehkä huikein esitys valmis. Saa nähdä miten ensi lauantaina käy.

Luulin jo, että Christina Aguilera olisi näyttänyt lyhyimmän mahdollisimman öö.. alaosavaihtoehdon musiikkivideollaan Dirrty. Svetlana vie minimipukeutumisen kuitenkin aivan uudelle tasolle, sillä hänen poliisiasunsa alaosana tällä videolla on ilmeisesti jonkinlainen vyö. Siinäpä trendi ensi kesäksi.

Osa visuaalisesta materiaalista on kieltämättä hieman mautonta, mutta tylsäksi videota ei voi haukkua. Myös osa musiikkivideossa nähtävistä pätkistä on ilmeisesti napattu muista saman artistin musiikkivideoista. Valentine-aihe on näkyy jo ainakin Mishkan musiikkivideolla. Tästä huolimatta leikkauksella on tehty ihmeitä, eikä katsoja pysy välillä ollenkaan espanjattarien ja häikäilettömän suklaassa (?) kierimisen perässä. Svetlanan yllä näkyy useita eri asuja ja hän pyörähtää niin rumpusetin takana kuin jättirenkaassakin pyörimässä. Ja ruoalla leikitään oikein olan takaa. Juuri suklaan, kahvipapujen, hedelmien ja halkeilevan puuterin (?) kanssa leikittelyt nostavat katsojan makunystyrät pystyyn. Ja kuten kysymysmerkkien määrästä voi huomata, en ole useankaan katsomiskerran jälkeen perillä mitä videossa itseasiassa tapahtuu. Jollakin oudolla tavalla Christina Aguilera ja Gwen Stefanie ovat törmänneet ja saaneet lapsen, joka on aivopesty kuvottavalla Destination Calabrialla.

Niin ja mites se musiikki? No, kaipa se kansantanssihumpan jälkeen piristää.

2