Täällä ollaan, vaikka viime postailusta onkin jo aikaa. Viime postauksen jälkeen on tapahtunut aika paljon.
Olen... ...kotiutunut uuteen asuntoon. Viihdyn. ...vaihtanut pääaineeni vihdoinkin mediatutkimukseen. ...leikkauttanut puolet tukasta melkein pois ja blondiintunut vähän lisää. ...tehnyt ihania heräteostoksia. TitiMadamin jättimäinen kultakalasormus Galatee the Goldfish ja söppänät namikarkkitossut, jotka loistaa eteisessä mustien kollegojensa keskeltä iloisena väriläiskänä.
...ihastunut Ellie Gouldingin ääneen. ...uskonut kevääseen. Se tulee kyllä.
Herra Ylpön ja Ihmisten uutta albumia Pojat ei tanssi on tullut odotettua jo pari kuukautta. En tiedä lähdenkö tunneihmisenä nyt leijailemaan tämän läpyskän kanssa aivan liian innokkaasti, mutta kyllä Ylpön ääni ja useiden biisien syvä soundi laittaa jonkin omassa sydänalassani väpättämään. Taisinpa pari kyyneltäkin muutaman biisin aikana tirauttaa. Nyt vaan toivon, etten soita tätä albumia hengiltä. Nämä biisit ansaitsevat pitkän iän.
Tässä maistiaisena Rakkaus on raskasta, mutta oma suosikkini taitaa olla tällä hetkellä Hylättyjen valtakunta II (Kehtolaulu). Nappaako Ylppö ja kumppanit vai nyrpistätkö nenääsi?
Tänä viikonloppuna löysin levyhyllystä muistoja viiden vuoden takaa. On ihan hullua miten musiikki voi säilöä muistoja, tunteita ja jopa tuoksuja. Eniten flashbackejä tarjosivat Stam1na ja Don Huonot. Näiden muistelojen myötä voi vain miettiä, että onko siitä oikeasti niin kauan aikaa ja olenko mä oikeasti jo näin vanha.
Tämä cover laittaa ainakin omat jalkani väpättämään siihen tahtiin että huh huh! Kellohame vaan puuttuu... Lisää The Baseballsien covereita löytyy Youtubesta ja onpa tältä fiftariporukalta tänä vuonna albumikin ilmestynyt. Strike! pitää sisällään Umbrellan lisäksi erittäin vetävät versiot The Pussy Cat Dollsien Don't cha -kappaleesta sekä Katy Perryn Hot'n coldista.
PMMP on yksi ehdoton suosikkini levyhyllyssäni ja olen pitänyt myös etenkin näiden ihanien naisten viimeisien albumien kansista. Jos olet tykästynyt maaliskuussa ilmestyneen Veden varaan -albumin kanteen, suosittelen vierailua Aboa Vetus & Ars Nova -museoon Turussa, sillä Turku Biennaalli 2009 -näyttelyssä on mukana kannen kuvanneen Susanna Majurin upeita töitä. Löydätkö PMMP:n tytöt kenties sieltä?
Vähintään joka toisessa blogissa ruoditaan Euroviisuvoittajaa eli Norjan Alexander Rybakia. Itse hyppään voittobiisin syvemmän ruotimisen yli toteamalla tylsästi, että ihan kiva. Enemmän tunteita aiheutti kuitenkin Venäjän kilpailubiisi Mamo. Todella voimakas ja raju biisi. Laulaja Anastasia Prikhodkolla on kaunis, mutta rosoinen ääni, joka sopi kappaleeseen hienosti. Esityksen visuaalinen puoli oli monen muun maan show'hun nähden eleetön, mutta sitäkin harkitumpi. Näytöllä laulava ja hiljalleen vanhentuva Anastasia toimi loistavana tukena itse laululle. Ja kauniskin Anastasia oli ihanan pelkistetyssä puvussaan. Venäjä sijoittui lopulta yhdenneksitoista ja jäi mielestäni monen muun huonomman biisin taakse. Mitä ihmettä esimerkiksi Turkin Düm Tek Tek teki sijalla 4 tai Iso-Britannian unettava It’s My Time viidentenä?
En juurikaan fanita Euroviisuja ja olen erittäin huono muistamaan eri maiden esiintyjiä ja biisejä. Eilen esikatseluissa tämän tulevan mediatutkijan silmän vangitsi tarttuva poprenkutus, jonka sivuun on väsätty verkkokalvot räjäyttävä musiikkivideo.
Kyllä vaan. Ukraina on todellakin mennyt melko pitkälle tänä vuonna. Svetlana Loboda ei todellakaan pelkää keikistellä kameran edessä ja äänikin on kieltämättä persoonallinen. Kun soppaan lisätään vielä joukko puolialastomia tanssijoita useissa eri lavasteissa ja maustetaan pari minuuttia kestävä pätkä tykittävällä leikkauksella, on tämän vuoden ehkä huikein esitys valmis. Saa nähdä miten ensi lauantaina käy.
Luulin jo, että Christina Aguilera olisi näyttänyt lyhyimmän mahdollisimman öö.. alaosavaihtoehdon musiikkivideollaan Dirrty. Svetlana vie minimipukeutumisen kuitenkin aivan uudelle tasolle, sillä hänen poliisiasunsa alaosana tällä videolla on ilmeisesti jonkinlainen vyö. Siinäpä trendi ensi kesäksi.
Osa visuaalisesta materiaalista on kieltämättä hieman mautonta, mutta tylsäksi videota ei voi haukkua. Myös osa musiikkivideossa nähtävistä pätkistä on ilmeisesti napattu muista saman artistin musiikkivideoista. Valentine-aihe on näkyy jo ainakin Mishkan musiikkivideolla. Tästä huolimatta leikkauksella on tehty ihmeitä, eikä katsoja pysy välillä ollenkaan espanjattarien ja häikäilettömän suklaassa (?) kierimisen perässä. Svetlanan yllä näkyy useita eri asuja ja hän pyörähtää niin rumpusetin takana kuin jättirenkaassakin pyörimässä. Ja ruoalla leikitään oikein olan takaa. Juuri suklaan, kahvipapujen, hedelmien ja halkeilevan puuterin (?) kanssa leikittelyt nostavat katsojan makunystyrät pystyyn. Ja kuten kysymysmerkkien määrästä voi huomata, en ole useankaan katsomiskerran jälkeen perillä mitä videossa itseasiassa tapahtuu. Jollakin oudolla tavalla Christina Aguilera ja Gwen Stefanie ovat törmänneet ja saaneet lapsen, joka on aivopesty kuvottavalla Destination Calabrialla.
Niin ja mites se musiikki? No, kaipa se kansantanssihumpan jälkeen piristää.
Kasvoin ala-asteen viimeiset vuodet kuunnellen Radio Novalta yhä uudelleen ja uudelleen Scorpionsin biisiä Wind of Change. Sanat tulevat edelleen selkäytimestä. Melko pelottavaa.
Eilen seikkailin netin uumenissa ja jotenkin eksyin kuuntelemaan tätä versiota Scorpionsin tunnetusta biisistä Still Loving You. Rockmusiikki ja filharmonikot on mielestäni upea yhdistelmä. Mahtipontiset jousisoittimet ja rouhea kitarasoundi kuorrutettuna vokalistin karismaattisella äänellä on sellainen kombo, että biisi nostaa taatusti ihokarvat pystyyn. Kun vielä saisi tämänkin kokea livenä.
Tämä biisi on jotenkin jännä. En itse koe sitä perinteisenä rakkauslauluna, jossa vuodatetaan kyyneliä ja itketään rakastettua palaamaan. Yhyy. Päinvastoin, tässä on jotain todella uhkaavaa ja vähän kieroakin. Tai ehkä se on sittenkin oma mielikuvitukseni...
En juurikaan tykkää Maria Menasta. Tai no, radiossa välillä soiva All this time on ihan kiva. Mutta voihan kierivät herneet millaisen kultakimpaleväännöksen neito on tehnyt Kissin legendaarisesta biisistä. Varsinaista sänkykamarimusiikkia. Maria Menan linnunpehmeä, mutta karhea ääni sopii tähän paremmin kuin kirsu koiralle. Nauttikaa.
Kaikki, jotka edes hyräili mukana nostaa käden ylös NYT!
Ja P.S. Tää oli tosiaan liveveto. Ei mikään turha mimmi.
