Lukaisin Kaari Utrion Ilkeät sisarpuolet loppuun jo sunnuntaina, mutta vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa siitä muutaman rivin. Utrion 1800-luvulle sijoittuvat teokset ovat minulle ennestään tuttuja. Omasta hyllystä löytyvät sekä Ruma Kreivitär että Saippuaprinsessa, joista molemmat ovat sopivan kevyttä iltalukemista yhtään Utriota väheksymättä. Omassa mielessäni Utrio Suomen Jane Austen, eri vuosituhannella tosin.
Kirjan keskiössä oleva hiljainen ja myötäilevä Emilia siirtyy Turkuun päättäväisen Matilda-siskonsa luo odottamaan äitinsä ja uuden sisarpuolensa tapaamista. Matilda toimii opettajana Mamma Pulsin talossa ja on innokas naisasianainen. Turku roihahtaa kuitenkin tuleen juuri rakkaan Mamanin ja Beata-siskon purjehtiessa Aurajoen rantaan, joten naiset siirtyvät pian Helsinkiin sukulaisten luo. Tuttuun tapaan juoni kietoutuu rakkauden, sukulaissuhteiden ja ajan tapojen ympärille. Joku haluaa naida rahaa, toinen rakkautta, kolmas hyvän suvun ja neljäs ei halua astua avioliiton satamaan laisinkaan. Näiden ihmissuhdekuvioiden ohella teos käsittelee erityisesti naisten asemaa, omistusoikeuden hankaluutta ja koulutusmahdollisuuksia. Nämä yhteiskunnalliset teemat 1800-luvulle sijoittuvissa romaaneissa usein hukkuvat yltiömäiseen romantiikkaan. Piristävää moniin muihin teoksiin verrattuna oli se, että tarinan lopusta löytyi myös muitakin onnellisia loppuja naisille kuin avioliitto. Amandan lisäksi myös Beatasta ja Emiliasta löytyy lopulta itsenäisyyden kipinä ja omanarvontunto.
Ilkeät sisarpuolet vetosi minuun monella eri tavalla kuin Ruma kreivitär ja Saippuaprinsessa. Olen kiinnostunut itselleni tuttujen seutujen paikallishistoriasta, joten tämä kirja oli minulle varsinainen herkkupala. Kirjan tarina kulkee päähenkilö-Emilian mukana Porista Turun kautta Helsinkiin. Näistä minulle läheisin on Turku, jossa Emilia sattuu oleskelemaan juuri Turun palon aikaan. Suuren palon lisäksi kirjassa kuvataan tarkasti katuja, alueita ja tiettyjä paikkoja erityisesti Tuomiokirkon läheisyydessä. Tuntuu aivan hullulta kuvitella tuttujen rakennusten tilalle kirjapaino tai Mamma Pulsin talo.
Kuvassa Aurajoen silta vuonna 1811. Taustalla häämöttää uljaana Turun Tuomiokirkko, enkä muusta maalauksen kaupunkia tunnistaisikaan. Niin paljon on 200 vuodessa muuttunut.
Kuvat:
http://www.kaariutrio.fi/ilkeat.htm
Kuvat:
Olipa mukava lukea tämä juttu, täytyykin lukea Utrioita pitkästä aikaa. Tykkään näistä tämän ajan suomalaisista kuvauksista, varsinkin jos on tuttu kaupunki, kuten Pori, Turku ja Helsinki. Oletko lukenut Leila Tuuren kirjoja, kertovat Porista ja ovat tämän tyyppisiä,
VastaaPoistaInnolla odotan Birdiekukkaroa, kiitos siitä.
Täytyy myöntää, ettei Leila Tuure ole tuttu. Kiitos vinkistä, täytyykin etsiä kirjastosta seuraavalla kerralla.
VastaaPoistaToivottavasti kukkaro on perillä jo huomenna. :)