Jenna esitteli blogissaan kaksi ihanaa kisua, joista toisella on mitä ilmeisimmin sama synnyinlahja kuin meidän koiruudella. Kielen lirputtaminen. Venla-kissa sentään osaa suorittaa tämän homman säilyttämällä arvokkuutensa ja kissamaisen sulokkuuden, mutta meidän haukku antaa kielensä roikkua aivan häpeilemättä. Arvokkuudesta viis. Tässä herra Pupen taidonnäytteitä. Vapise, Gene Simmons!
Tämän kuvan napsaisin tavallista pidemmän iltalenkin jälkeen. Jep, on se niin rankkaa.
Tämä cover laittaa ainakin omat jalkani väpättämään siihen tahtiin että huh huh! Kellohame vaan puuttuu... Lisää The Baseballsien covereita löytyy Youtubesta ja onpa tältä fiftariporukalta tänä vuonna albumikin ilmestynyt. Strike! pitää sisällään Umbrellan lisäksi erittäin vetävät versiot The Pussy Cat Dollsien Don't cha -kappaleesta sekä Katy Perryn Hot'n coldista.
Tänään olen ...herännyt aivan kaameaan painajaiseen. Hyvää huomenta vaan. ...ihastellut 11 viikkoista hauvavauvaa. ...katsellut peilistä miten 30 senttiä hiuksistani napsaistaan kampaamon lattialle. Hyvä tuli! ...kirjoittanut ensimmäisen kandiin liittyvän paperin ja voi, se olikin tuskaista. ...ostanut kaupasta chilipähkinöitä ja yleispuhdistusainetta. Mikä kombo!
Olen pukeutumisessa värien suhteen melkoinen minimalisti. Vaatekaappini on täynnä mustaa, valkoista, harmaata sekä jossain määrin ruskeaa ja lilaa. Vähemmän on enemmän, kun puhutaan väreistä. Liian värikkäistä asukokonaisuuksista tulee helposti olo, että joku on syönyt paletillisen vesivärejä ja sitten oksentanut. Ei toimi. Revittelen mieluummin asusteilla.
Musta on aina tyylikäs ja se taipuu moneen. Tästä huolimatta haluan, että mustassakin vaatteessa on jokin juju ja niitä jujuja onkin hauska suunnitella ja tehdä itse. Tällä kertaa HenkkaMaukan musta perustoppi sai pitsiset siivet. Pitsi maksoi 2 euroa metriltä ja aikaa ompeluun kului puolisen tuntia. Helppoa. Tulen soveltamaan tätä ideaa varmasti myöhemminkin. Jos ei muuten niin teen varmasti ainakin valkoisen version.
Vihaan farkkujen ostamista. Niiden sovittamista. Sitä raivoisaa taistelua tuumakokojen ja liian pitkien lahkeiden kanssa. Sovituskopin seinät alkaa kaatua päälle viidessä minuutissa, hiki nousee paidan alle ja shoppailuseura saa kuunnella känkkäränkän käskyjä ja valitteluja. Liian matalat. Liian pitkät. Liian isot. Liian pienet. Liian ihanmitävaanmennäänjokotiin!
Ja sitten tulee se kaunis päivä, jolloin päätät lähteä ostamaan itsellesi kivat uudet farkut. Mielialasi on sopivan naiivi ja aurinko paistaa. Kävelet ensimmäiseen kauppaan, ensimmäiselle hyllylle ja otat ensimmäiset farkut käteesi. Ne ovat kivat. Myös alennus on tosi kiva. Oikein kiva myyjä neuvoo vielä kivasti oikeassa koossa, joka onkin aika kivasti luulemaasi pienempi. Kokeilet pöksylöitä ja nehän ovat aivan hirmu kivat. Menet kassalle, jossa kiva myyjä juttelee mukavia ja höylää ihan sopivan siivun kortistasi. Olet ostanut farkut. Ei tuskaa, ei hikeä, ei itkupotkuraivareita. Ja tämä tarina on tosi.
En aio kirjoittaa elokuva-arvostelua Inglourious Basterdsistä. Kun kyseessä on elokuva, joka on kypsynyt ohjaajan lempilapsena vuosia ja johon on siksi ladattu suunnaton määrä odotuksia, on turha edes kuvitella voivansa muodostaa elokuvasta koherentin mielipiteen. Yhden katsomiskerran jälkeen. En edes lähde rämpimään tuohon ristiriitojen suohon, mihin jo monet kriitikot ovat mitä ilmeisimmin uponneet. Toinen toisensa perään he vikisevät Tarantinon kuopuksen hidastempoisuudesta ja kohtausten irrallisuudesta, vaan yhtä kiltisti he myös elokuvalle tiputtavat neljä tähteä viidestä. Tässä vaiheessa kriitikot saavat täältä suunnalta linnunkakkaa niskaansa. Inglourious Basterds ehkä laittaa ihmismielen koetukselle, mutta voi hahmojen nimien oikeinkirjoituksen sentään tarkistaa. (Ihan pikkuruinen viittaus erään aikakausilehden kirjoittajaan. Voi voi Kalle Kinnusta.)
Itse aion vilkaista tämän pätkän vielä ainakin kerran ennen kuin pystyn siitä mielipiteen muodostamaan. Muuta en siis sano kuin että käykää vilkaisemassa Inglourious Basterds. Luvassa taatusti tarantinomaista mäiskintää ja vähemmän tarantinomaista huumoria, joka sekin sai ainakin allekirjoittaneen vatsalihakset helliksi. Jos Inglourious Basterds on ensimmäinen tarantinosi, suosittelen herkimmille vaikka Kill Billejä kevyeen laskuun. Ihmisen anatomia tulee taatusti tutuksi.
Pientä kivaa:
-Basterdseihin kuuluvaa Wilhelm Wickiä näyttelevä Gedeon Burkhard on monille tutumpi Poliisikoira Rexistä. -Myös Austin Powersin roolista tuttu Mike Myers vilahtaa kankaalla. -Ensimmäinen "kuolleen natsin skalpeeraus" suoritetaan Tarantino -nukelle. -Tarkkaavaisimmat aistivat myös Harvey Keitelin läsnäolon. -Yhtä suosikki-inhokkihahmoani (Hans Landa) näytteli Christoph Walz, joka osasi alunperin kaikkia elokuvassa käyttämiään kieliä. -Enkä muuten tasan tarkkaan kutsu tätä elokuvaa kertaakaan sen suomenkielisellä versiolla Kunniattomat paskiaiset. Ehkäpä paskin leffan nimi ikinä.
Viime päivinä olen -leikkinyt kynsilakoilla -tanssinut itselleni päänsäryn latinotunnilla -leikellyt 3D-kuvia -ostanut saksan oppikirjan -tavannut kaverini pitkästä aikaa -sortunut pariin kivaan ostokseen
Viime päivinä en ole -opiskellut tarpeeksi ruotsia -voinut olla stressaamatta syksyn opintoja -ehtinyt tehdä koruja tai muitakaan käsitöitä
Tämän kuvan napsaisin tavallista pidemmän iltalenkin jälkeen. Jep, on se niin rankkaa.
Tämän kuvan napsaisin tavallista pidemmän iltalenkin jälkeen. Jep, on se niin rankkaa.
