Annoin periksi syksylle

Jotkut aloittivat sen jo heinäkuun lopussa. Valitettiin helteistä, liian yksinkertaisesta kesäpukeutumisesta ja hikoilusta. Odotettiin kumpparikelejä ja kirpakoita aamuja, jotta saataisiin kiskoa niskaan ne ah, niin ihanat neuletakit. Pipot, huivit ja saappaat. Sateenvarjot ja pitkähihaiset mekot. Tunnelmalliset myrskyt, sateenropina peltikatoilla ja hämärtyvät illat. Tässä vaiheessa allekirjoittanut olisi mieluusti ottanut asiakseen muistuttaa arvon kanssabloggareita totuudesta. Hämärtyvät illat ovat todella viehättäviä ulkona liikkumisen kannalta, kun saa heiluttaa heijastinta sydän kurkussa ja käyttää pöllöilevää koiraa pimeässä iltapissalla. Ja kukaan ei sitten saa valittaa, kun aamulla töihin mentäessä on pimeää ja illalla töistä palatessa on, noh, ihan yhtä pimeää. Sehän on vain tunnelmallista. Samoin omaa syysromantiikkaansa tarjoavat myöskin myrskyjen katkomat sähkölinjat ja juuri blogipäivityksen aikaan iskenyt sähkökatko. Ja sitä sateen rummutusta on varmaan mukava kuunnella, ellei sattumoisin seiso odottamassa bussia ilman sateensuojaa. Ja kerrospukeutuminenkin on varmaan tosi kivaa, kunnes tajuaa että asu on täynnä keskenään riiteleviä sävyjä ja leikkauksia. Ja ne sukkahousut, hyiiii! Mielessäni olen huutanut moneen kertaan kesän puolesta. Ei vielä, rakkaat ystävät, ei vielä haudata tätä kesää! Olen lisäksi sataprosenttisen varma, että ensi toukokuussa nämä edellä mainitut syksyä haikailevat hätähousut huokailevat kesän perään. Mutta niinhän se menee. Ikinä ei olla tyytyväisiä siihen mitä on.



Minä olen nauttinut tästä hellekesästä. Pukeutuminen on ollut ihanan rentoa, stressitöntä ja simppeliä. Kunhan aamulla päättää minkä shortsi-toppi -kombon vetäisee niskaansa ja siinä se. Tai jos hengaa koko päivän kotona, niin miksi edes nähdä sitä vaivaa? Alusvaatteet ja that's it. Tuuletin on hyrrännyt ja sälekaihtimia ei ole aukaistu ennen kuin aurinko on painunut sopivan alas. En valita. Tämä kesä on ollut ihana.

Epätoivoisimmankin optimistin on kuitenkin nöyrryttävä joskus. Muistin juuri omistavani kaksi kivaa tekonahkatakkia ja ne ihanat ylipolvensaappaat. Ja mullahan on se ihana lämpöinen talvitakki, jossa seikkailin koko viime talven. Ja viime kuussa ostin sen pitkähihaisen mekon, jota en ole vieläkään lämpimien säiden takia päässyt käyttämään. Ja sitten mulla on myös se uusi pipo!

Tänään taisin sitten lyödä ensimmäisen naulan rakkaan kesäni arkkuun. Löysin vihreän huopalehden ja päätin tehdä siitä rintakorun. Syksy on siis todella tulossa. Nyt kun voin hyväksyä tämän ikävän faktan, on aika muistaa syksyn positiivisia puolia. Opiskelut pääsevät taas etenemään ja olen askeleen lähempänä gradua. Pääsen juhlimaan syntymäpäiviäni ja ihailemaan läheisen kerrostalon seinään ilmestyvää taideteosta, kun köynnöksen lehdet muuttuvat upean syvänpunaisiksi. Voin taas aloittaa liikuntaharrastuksia ja unohtaa ne sitten ensimmäisen syysflunssan tai deadlinen painaessa päälle. Voin myös testata onko pimeä vuodenaika valoisampi blondina ja näen ekaa kertaa, miltä ikkunani ulkopuolella näyttää syysaikaan.

Niin, enhän minä nyt tietenkään syksyä vihaa. Olen itseasiassa aina pitänyt syksystä. (Ehkä tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että olen syntynyt syksyllä.) Kuluneeseen kesään nyt vain liittyy niin paljon ihania muistoja, etten haluaisi päästää siitä irti. Eikä vielä ihan tarvitsekaan. Olen kuitenkin henkisesti valmis syksyyn... sitten kun se joskus saapuu.